Olen jälleen yksin kotona, kun HG on
työmatkalla. yksin muutenkin (https://hansgiorgion-matkassa.blogspot.com/2018/07/saksassa-asuminen-kun-ei-kelpaa-aina.html). Yksin ollessani käyn kaupassa
hakemassa ruokaa, syön, katson televisiota (en missään nimessä
saksaksi) ja nukun. Luon oman kuplani jolloin yksinäisyys ei tunnu.
Pääsen unohtamaan missä olen, miten olen, kuka olen. Ei ole ketään
ketä pyytää ulos tai ketään joka pyytäisi minua. Joskus mielen
tulee, että mitä jos jotain sattuu. Ei ole ketään keneltä, edes
teoriassa, pyytäisi apua tai kuka auttaisi.
HansGiorgiolla on vielä viikko lomaa
jäljellä. Meillä on matka varattuna. En haluaisi lähteä. En
haluaisi. En jaksaisi. Minä. Joka olen pienestä pitäen halunnut
matkustaa jonnekin. Me ei silloin koskaan menty. Vaikka luvattiin.
Isä oli kaikki vapaat ja lomat humalassa. Kun olin tarpeksi iso ja
kun oli jonkin verran rahaa lähdin matkalle. Niin usein kuin voin.
Nyt en enää nauti matkustamisesta. Vaatii liikaa. Lomalla, reissussa olo en enää kanna arkeen. Ensimmäisenä matkan jälkeisenä päivänä tipahdan jonnekin aukkoon, josta ryömin, jos ryömin ylös. Toistaiseksi olen päässyt ylös.
En saa oikein mitään aikaiseksi.
Pitää pakottaa itsensä nousemaan ja tekemään. Minulla on
työlista, jotta saan jotakin tehtyä. Onneksi on vielä muutama
päivä aikaa ennen kuin HansGiorgio tulee reissusta. Ennätän
laitaa asunnon kuntoon. Siivota. Muuta en jaksa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti