30. huhtikuuta 2020

Yhdysvaltojen Etelä-Valtioissa - New Orleans eli NOLA


New Orlansissa olimme viime vuonna pääsiäisen aikaan. Yhdysvalloissa oli tuolloin myös kouluissa kevätloma ja kaupunki oli tupaten täynnä turisteja.

Kaupunki oli mukavannäköinen. Käymisen arvoinen ehdottomasti, mutta ei niin paljon imua ollut, että toisen kertaan tulisimme.

French Quarter

French Quarter - kauniita parvekekaiteita
Kävimme ratikka-ajelulla katsomassa kauniita vanhoja taloja.


NOLAssa on ihania vanhoja ratikoita. Kannatta käydä ajelulla.




Pääsiäissunnuntaina oli ranskalaisessa osassa jopa kolme pääsiäisparaatia ja kadut olivat tulvillaan katsojia näin kauniina ja lämpimänä päivänä.

Porukkaa oli tungokseen asti jo tuntia ennen paraatin alkua.

Naisilla oli upeita hattuja
 



Ihmettelimme aiemmin, että miksi kaupungilla roikkuu puissa helmikaulakoruja. Nyt se selvisi. Mutta miksi noita heitellään se on vielä pimennossa. Minullakin on aikamoinen kokoelma noita kaulanauhoja.

Se kuuluisa Bourbon Street ei meitä hurmannut. Enemmän tai vähemmän humalassa olevien ihmisten väistely ja kamala älämölö ei iskenyt.

Bourbon street. Kello 17.00.
Juu. Ei kiitos. Menoksi, kohti Nashvilleä.




Elämää Saksassa: Hampaiden tarkastus Saksassa

Hammaslääkäri käy hampaat läpi siten, että katsotaan missä hampaissa on minkäkinlainen paikka ja että minulta on viisauden hampaat poistettu. Sitten hammaslääkäri poistuu toiseen huoneseen. Hampaiden tarkastus vie parisen minuuttia. Joskus harvoin otetaan röntgenkuva, jonka hammaslääkäri tarkastaa. Silloin minuutin varran lisää.

Näiden vähän yli kuuden vuoden aikana ei hampaita ole käyty yksitellen läpi tai että olisi katsottu onko siellä missään kariesta. Minulla on tänä aikana haljennut hammas, kun karies, ja sen loppu hammas jouduttiin sitten poistamaan.

Jokunen vuosi sitten luin lehdestä, että saksalaisilla on huonot hampaat. Ihmettelin sitä hieman sillä täällä lapset joutuvat käymään hampaiden tarkastuksessa 2 kertaa vuodessa ja aikuiset kerran. Joka tarkastuksesta saa leiman hammaspassiin ja sitten kun leimoja on tarpeeksi, niin suuremmista hammasremonteista saa jonkin sortin alennuksen (eli sairaskassa maksaa enemmän kuin ilman tarvittavia leimoja).

Täällä hammaslääkärit keskittyvät esteettiseen hammashoitoon ja suurempiin remontteihin (mm. sillat, implantit), joista tienaa sitten paremmin. Niin, täällä hammaslääkärit kuten normi lääkäritkin ja sairaalat myös ovat yksityisiä, joten… Hoidossa mennään raha, eikä terveys, edellä.


10. maaliskuuta 2020

Lufthansa A380 businessluokka ja Münchenin businesslounge


Kolmannet mannertenväliset businessluokan lentomme: München-Miami ja takaisin. Näidenhän piti olla "kerran elämässä"... Juu, juu... me olemme oppineet, että näitä "kerran elämässä"-asiota ei oikeastaan olekaan tai niitä ei ainakaan kannata tehdä. Sarjassa "anna pahalle pikkusormi..."

Jetlag tai käytännössä sen puuttuminen businessluokanlennon jälkeen, se on se juttu, joka on saanut meidät businessluokan käyttäjiksi pitkillä lennoilla.

Lufthansan Münchenin Non-Schengen alueen businesslounge oli siisti, avara ja valoisa. Ihan kiva paikka odottaa koneen lähtöä ja nauttia oli tarjolla ollutta aamupalaa, mutta weisswursteja ja brezejä jäimme kaipaamaan, koska Baijerissa...

Siisti ja eleetön business-lounge

Aamupalatarjoilu
Vihdoin oli aika kipitellä portille ja koneeseen.

Ei ollut "Hanssi" täsmällisesti ajassaan, kun vielä odottamaan jouduimme


Vai tältä täällä näyttää? Aika erilaiselta kuin Emiratesin vastaavassa koneessa.


Business luokka on Lufthansan A380 koneen yläkerrassa. Istuimet ovat 2+2+2. Mietitytti, että miksi istuinten välille ei ollut mahdollisuutta nostaa seinää, joka antaisi mahdollisuuden jonkinlaiseen yksityisyyteen yksin matkustaessa.


Koneessa palvelu oli loistavaa. Todella ystävällistä. Ruoka oli herkullista ja sitä oli riittävästi.

Alkuruoka: kylmäsavustettua lohta, gin-fenkolisalaattia, seljankukkajogurttia ja kurpitsaa

Pääruoka: ruijanpallasta rieslig-kastikkeessa, villibrokkolia ja venere-riisiä

Ensimmäistä kertaa otimme jälkiruoaksi juustotarjottimen ja siihen lisäksi suosituksesta portviinin. Kyllä kannatti. Loistava yhdistelmä.

Juustoja ja portviinia. Suosittelen.
Viihdykkeenä olevia elokuvia tai sarjoja oli vähänlaisesti. Tulipa sitten katsottua menolennolla Englannin liigaa ja suosikkijoukkueeni Liverpoolin peliä.

Vielä maukas aamupala ennen Müncheniin laskeutumista
Kiitos mukavista lennoista Lufthansa ja ehkäpä näemme näissä merkeissä vielä uudelleen.

5. helmikuuta 2020

Karibianristeily Princess Cruisesin Caribbean Princess laivalla

Caribbean Princess, tuleva kotimme kahden viikon ajan
Kaksiviikkoisen Karibian risteilymme teimme Princess Cruisesin Carribbean Princess -laivalla. Varustamo ja laiva valikoituivat täysin reitin perusteella.

Piazza
Kerroksissa oli isot näytöt, joilta pystyi mm. tarkastamaan mitä tapahtuu missäkin ja milloin.
Explorers Lounge
Wheelhouse Bar
Kasino näytti olevan hyvin suosittua ajanvietepaikka. Kaksi naista kertoi viettävänsä kaiken laivallaoloaikansa kasinolla.
Useat hytit oli koristeltu vuodenaikaan sopivasti
Fort Lauderdalesta risteilylle lähdettäessä kannattaa ehdottomasti ottaa hotelli sataman läheltä. Tällöin satamaan voi halutesaaan jopa kävellä, jos ei ole kamalasti raahattavaa mukana ja sitähän ei ole sillä mitä sitä Karibialla muuta tarvitsee kuin uima-asuja ja aurinkovoidetta, niin, ja hellehatun. Menee muuten nopeammin kuin minkään sortin kuljetuksella.

Laivaan asuimme tuulisesta Fort Lauderdalesta noin 14.00. Laivaan nousu oli tääläkin porrastettu, mutta Cunardiin verrattuna sisäänkirjautuminen sujui tällä kertaa sutjakkaasti. Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme kaulaamme Ocean Medallion:it. Ennen medaljonkien vastaanottua meidän piti lukea varoitus liittyen kaulanauhoihin. Niin amerikkalaista. Medaljongin väri kuvaa kanta-asiakkuuden tasoa ja oli meillä ensikertalaisilla (suosikkivärini) sininen.

Ocean Medallion kesti myös snorklauksen. Unohtui taskuun.
Medaljonki korvasi entisen hyttikortin ja oli vielä paljon enemmän. Medaljonkiin kuuluvilla kahdella apilla pystyi mm. selvittämään missä oli laivalla, minne halusi mennä eli toimi navigaattorina, pystyi paikallistamaan kanssamatkustajansa, katsomaan päivän aktiviteetit, pelaamaan pelejä, tilaamaan juomia jne. Medaljonki toimi langattomana hyttikorttina, sillä hyttiä lähestyttäessä lukko avautui automaattisesti.

Hytin numeron yläpuolinen ruutu kertoi mm. hytissä asuvien nimet
Meidän hyttimme oli 14-kerroksen Riviera-kannella oleva parvekehytti. Hytti oli meille riittävän iso ja parveke samoin. Hytissä oli myös riitävästi säilytystilaa.

Tilava parvekehyttimme
Parvekkeemme, joka jäi vähälle käytölle
Tuosta parvekkeen tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä. Meille se oli aikalailla tarpeeton, sillä siellä ei kovin paljon aikaa vietetty. Hytissäkin lähinnä nukuttiin ja vaihdettiin vaatteita, joten isommasta hytistä ei olisi ollut iloa, vaikka jotkut kanssamatkustajat kovasti intoilivat mini-sviiteistään. Minä voisin aivan hyvin matkustaa jopa ikkunattomassa hytissä, mutta HansGiorgion takia hyväksyn ikkunallisen/parvekeellisen hytin tulevaisuudessa. Siis, mikäli joskus uudestaan...😁

Island Dining Room, joka oli varattu vain anytime-ruokailijoille
Aamiaisvalikoimaamme buffetista - puuroa, hedelmiä, munakasta, jogurttia...
Useimpina aamuina nautimme aamiaista a-la-carte-ravintolassa. Kahtena aamuna kävimme syömässä pikaisen aamiaisen buffet-ravintolan puolella, jossa valikoima oli vielä laajempi, mutta myös tarjoiluravintolassa sai tilattua listan ulkopuolelta. A-la-carte-ravintolaan meidät sai rauhallisempi ilmapiiri ja pöytäämme tulevat muut matkustajat.

Lounasaikaan meripäivinä oli vaihtoehtoina tarjoiluravintola ja buffet-ravintola. Satamapäivinä vain buffetravintola.  Ruoka oli hyvää tai oikein hyvää. Erittäin paljon parempaa kuin Queen Mary 2:lla meidän "luksus"viikonloppuristeilyllämme.

Illallisella vaihtoehtoina olivat tarjoiluravintola, buffet-ravintola ja erikoisravintolat, joissa oli lisämaksu. Iltaruokailu vaihtoehdoksemme valitsimme "anytime" -ruokailun eli meillä oli mahdollisuus mennä syömään tarjoiluravintolaan 17.00-21.00 välillä. Ravintolassa valitsimme aina jaetun pyödän eli pöytäseuramme vaihtui useimmiten, mikä oli oikein mukavaa ja näin tapasi erilaisia ihmisiä. Kannattaa kokeilla.

Muutaman päivänä oli mahdollisuus pubilounaaseen ja täällöin on nautittava luonnollisesti fish and chips -annos oluella tai ilman.

Fish and chips
Merellinen alkuruoka
Suklaata kolmella tavalla. Taivaallista! Suklaajälkiroat olivat aina nappivalinta.
Laivalla oli oikein hyvä internet-yhteys. Mietimme aluksi otammeko yhteyden, mutta tuumasimme sitten, että on mukava kyetä lähettämaan kuvia ja viestejä kylmässä hytiseville tuttavillemme 😀.

Laivan asiakaskunta oli lähinnä kypsemmässä iässäolevia, mutta mukana oli myös lapsiperheitä, sillä kyseessä oli joulu-/hanukka- ja uusi vuosi-risteily ja lapsilla oli loma aika. Suurin osa tapaamistamme matkustajista oli Pohjois-Amerikasta. Tapasimme ainoastaan kourallisen Eurooppalaisia.

Suurimmalla osalla tapaamistamme oli kymmeniä risteilyjä takanaan eri laivoilla tai jopa vain Princess Cruisesilla. Kanadalainen pariskunta kertoi olevansa 64. risteilyllä Princessillä. He sanoivat, että he eivät niin kovin paljon risteile. Tämä oli heille vasta viides risteily sinä vuonna. Kaikki on suhteellista.

Palattuamme takaisin HG:n äiti kysi, että miten ihmeessä saitte laivalla aikanne kulumaan? Kumma ja hyvin yleinen luulo. Hyvin, erinomaisesti, loistavasti aika kului. Varsinkin meripäivät olivat erittäin stressaavia. Aivan liikaa mielenkiintoista tekemistä ja katsomista. Tuskin oli aikaa ruokailuun, kun oli mentävä tukkaputkella. Tai toisinaan aika vain hurahti oikeastaan ei-mitään tehden vain laivaa kierrellessä tai ulapalle tuijottaessa ja mm. lentokalojen lentoa katsellen.

Lentokala
Aurinkokansi, jossa uinnin lisäksi pääsi katsomaan amerikkalaista jalkapalloa päivästä ja illasta toiseen 😒
Vain aikuisille tarkoitettu oleskelutila oli laivan perässä
Joka ilta illallisen ja iltaohjelman jälkeen hyttiin tultuamme löysimme sängyltämme seuraavan päivän Princess Patter -päiväohjelman, jonka silmäilimme nopeasti ennen nukkumaan menoa, jotta emme menettäisi mahodollista mielenkiintoista aamuista ohjelmaa nukkumalla.

Princess Patter, liput Aruban retkellemme ja kutsu taidenäyttelyyn
Rivitanssi oli suosittua, hyvä että mukaan mahtui
Hytissämme oli myös televisio, josta oli mahdollista katsoa elokuvia, sarjoja, urheilua jne. Tai olisi ollut mahdollista, mutta ainakaan meillä ei ollut aikaa tuohon. Ainoastaan aamulla katsoimme/kuuntelimme aamutoimien ohella risteilyjohtajamme, DuValin, juontaman parikymmentäminuuttisen Wake Shown, joka keskittyi sen päivän ohjelmaan laivalla. Meidän ristilyjohtajamme oli aivan mahtava. Jossakin vaiheessa alkoi jo naurattaa kun vain näkikin hänet.

Risteilyjohtajamme DuVal veti aamushowtaan tänä aamuna esiintyjien pukuhuoneessa
Laivalla oli luentoja jokaisesta saarikohteestamme. Tämän lisäksi kävimme sivistämässa itseämme taideluennoilla mm. nykytaiteesta, HG kävi valokuvausluennoilla, kävimme seuraamassa erilaisia kilpailuja, upeita ilta-showta, kävimme discossa yökerhossa, kiertelimme laivaa... syötiin, kun ehdittiin... kävimme seuraamassa taidehuutokauppaa jne.

Princess Theatre - lavastus joulushowta varten
Pääkokki ja Maitre d'hotel (=tarjoilijoiden esimies) aloittelemassa hillittömän hauskaa showtansa
Voice of Ocean -kilpailu
Laivan tekninen esittely. Laivassa on Värtsilän moottorit.
Laivankeittiöön pääsi keittiökierroksella
Viidennen kerroksen käytävällä oli taidetta esillä huutokaupaa varten
Apropos, taidehuutokauppa. Niitä oli laivalla kolme kertaa. Kävimme seuraamassa niistä ensimmäistä. Kumpikaan meistä ei ole ollut ikinä missään huutokaupassa. Olimme uteliaita ja meitä kiinnosti myös kieltämättä, minkä hintaisia esillä olleet maalaukset tai veistokset oikein olivat. Osa oli hintaluokassa, jota olisi voinut ehkä maksaa, suurin osa ei ollut. Edessämme huutokaupassa istunut pariskunta huusi kaksi taulua itselleen. Toinen tauluista oli yli 50 000 USD ja toinen yli 70 000 USD. Huh! Ihmisillä on näköjään erilaisia risteilybudjetteja.


Tuosta pariskunnasta tulikin mieleen, että ihmisen varallisuutta ei oikein pysty kertomaan vaatetuksesta tai muustakaan ulkoisesta habituksesta. Näin siis olemme oppineet ulkomailla eläessämme ja matkustaessamme. Tälläkin matkalla tapasimme ja keskustelimme ihmisten kanssa, joita tuskin normaalielämässämme ikinä oikeastaan tapaisimme ja joiden kanssa ryhtyisimme tai pääsisimme puheille. Erilaisen taloudellisen tilanteen tai paksuisen rahapussin omaavat ihmiset kohtasivat useamman kerran. Tässä laivassa ja Princessillä muutenkaan ei ole "laiva laivassa konseptia", mikä toi sviittimatkustajat ja muut yhteen.

Erittäin harvoin muuten kukaan kysyi mitä ihmiset ovat tai ovat olleet ammatiltaan. Ainakin täällä Saksassa ollaan erittäin kiinnostuneita toisten ammateista ja koulutuksista ja näitä kysytään heti, sillä pitäähän ihmiset osata asettaa johonkin laatikkoon ja täällä laitetaan myös vaatetukselle aivan liian suuri arvo (omakohtaista kokemusta). Välillä mietimme itse, että onko tuolla niin kamalan väliä mikä kenenkin ekonominen tai koulutustausta on, sillä ei korkea koulutus tai palkka tee parempaa ihmistä. Hyviä ja miellyttäviä ihmisiä löytyy joka tasolta. Näin siis meidän kokemuksemme.

Kapteenimme, jonka HG huomasi eräänä iltana seisovan vieressään kannella ja HG pääsi näin vaihtamaan hänen kanssaan muutaman sanan. HG oli muuten onnesta soikeana ja muisti siitä sitten aina sopivassa yhteydessä mainita.
Kaikki ilo loppuu aikanaan. Kaksiviikkoinen risteilykin. Viikon risteily olisi ollut aivan liian lyhyt ja tätä komppasivat monet muutkin.

Näitä ei oikeastaan haluaisi nähdä, sillä ne tarkoittavat lähtöä laivasta
Aamuinen Fort Lauderdale toivotti meidät takaisin.
Laivasta poistumisemme meni todella nopeasti, sillä maahantuloviranomaisten tiskeille oli kaksi jonoa toinen pohjois-amerikkaisille ja toinen muille ja koska meitä muita oli matkustajista vain vähän, niin emme oikeastaan joutuneet ollenkaan jonottamaan maahan pääsyä. Kerrankin näin päin 😀. Maahantuloviranomainenkin vain luki passeistamme nimemme ja sanoi sitten passit takaisin antaessaan, että "nyt sitten ostoksille". Mistä hän tiesi mikä suunnitelmamme sille päivälle oli?!


Näkemiin Caribbean Princess. Ihana kotimme kahden viikon aikana.

`Till we sail again.