Solda tai Sulden - kanslerimmekin vaellusparatiisi

Vuoden alkupuolella sain kirjoitettua tai sain julkaistua matkastamme Suldeniin (saksaksi) tai Soldaan (italiaksi) riippuen millä kielellä paikkaa kutsuu, sillä kylä sijaitsee Italiassa Etelä-Tirolissa, (http://hansgiorgion-matkassa.blogspot.com/2018/04/matkalla-sinne-missa-kanslerimmekin.html ) nyt tulee se jatko-osa sitten.

Austraalin matkastakin on vielä jotakin tulossa. Tässä huomaatte, että ei tämä(kään) kirjoittaminen oikein vauhdikkasti etene 😓. Vähän on backlog:ia päässyt syntymään. Pitäisi varmaan reissata vähemmän. No, en minä kaikista reissuista edes jaksa mitään vääntää. Mutta asiaan.

Takatalvi yllätti tai etutalvi se kai oli, sillä olihan nyt jo syyskuun alku. Sateinen Solda, joka sijaitsee 1906 metriä korkeudella, otti meidät tällä kertaa vastaan. Meillä oli tarkoitus käydä tälläkin kertaa vaelluksella Julius Payerhüttellä, joka on 3030 metrin korkeudella, mutta tuo lumen tulo esti aikeemme. Reitti on merkitty mustaksi eli vaikeaksi. Matka on aika pitkä ja ennen mökkiä on hyvin kapeaa pollkua ja kivikkoista rinnettä mentäväksi, joten ei lumella... Toisella kerralla sitten.

Näkymä huoneemme parvekkeelta kylän suuntaan

Vastapäiset vuoret olivat kuin sokerihuurretuja

Ensimmäinen vaelluksemme vei meidät Hintergrathütte/Rif. Alto del Costonin (2661 metrin korkeudella) kautta Langenstein/Seggiovia Orso:lle (2350 m) ja sieltä sitten hiihtohissillä alas, kun haluan säästää polviparkojani. Eipä sitten muuta kuin vaelluskenkää toisen eteen ja saapa nähdä mitä vastaamme tulee, kun vuoret näyttävät hyvinkin lumisilta.

Tästä se alkaa

Lampaita laiduntamassa

Mutkittelevaa polkua hiljalleen ylöspäin

Lunta, mutta ei polulla, vielä.

Kohta alkaa polku näyttää pahalta, mutta onneksi on edellä menijöitä

Erilaista

Eipä olla lumivaelluksia tämmöisissä korkeuksissa menty

Vihdoin on levähdyspaikkamme näkyvissä eli Hintergrathütte/Rif. Alto del Coston (2661 m).

Pilvet alkoivat jo repeillä ja aurinko pääsee paistamaan rinteille. Kaunista!

Lounaan jälkeen jatkoimme Hintergrathütteltä kohti Langensteinin hissiasemaa. Jonkin verran jännitti kävellä tuota vuoren reunaa, mutta oli vain luotettava, että edessä mennyt on tiennyt mistä on mentävä.

Ei kun samoilla jalan jäljillä eteenpäin

Tuolle puolelle menemme huomenna

Tuolta tulimme. Nyt jo lähellä alas vievää hiihtohissiämme

Näkymä kylälle päin

Seuraava vaelluksemme vei meidät kohti Düsseldorferhütteä (2721m) jo hieman kesäisemmän näköisissä maisemissa kuin eilen. Syyskuu on vielä aivan loistava kuukausi vaeltamiselle. On lämmintä, mutta ei liiaksi.

Tämännäköistä maisemaa täällä näin aluksi. Näemmeköhän HG:n suosikkeja pähkinähakkeja?

Käpylinnun syömisiä

Maisemaa taaksepäin eilen kävelemillemme vuorille

 Düsseldorferhütte näkyy jo. Jostakin kumman syystä meillä ei ollut mökillä käynnistä muuta kuvaa.

Lounaan jälkeen matka jatkui Kanzel/Pulpiton hiihtohissiasemalle (2350 m) vaihtelevissa maisemissa. Hienon polun olivat tehneet kivikon läpi ja nuo kuivuneista puista tehdyt sillat olivat mukavan näköisiä.

Alhaalla Sulden/Solda ja täällä ylhäällä ihanan söpöjä "alppilehmiä"

Kuten aina, jos vain on mahdollista hiihtohissillä alas ja polvet kiittävät. Ennen alas tuloa oli kuitenkin päiväteen ja -kahvin aika ja niiden kanssa nautimme näköjään Linzertortet, jotka näyttävät olevan aika suosittua tarjottavaa monessa paikassa, empiirisen kokemuksemme mukaan.

Tämmöisellä avonaisella ja hitaammalla hissillä on mukava mennä kauniilla ilmalla

Vähän todistusaineistoa päivän retkestämme

Kolmas vaelluksemme vai meidät Madritschhütte/Rif. Madricciolle (2820m korkeudella).

Kuten aina vaellusreitit ovat hyvin merkittyjä. Grazie Mille!

Tämä päivä alkoi hyvin, sillä jo muutaman sadan metrin päästä näimme ensimmäiset söpöliinit murmelit. Meillä ei saa tuhota kuvia, joissa on murmeleita. Ei vaikka olisivat kuinka huonoja.

Tämä murmeleiden pesä oli täällä kiven alla. Tuossa alemmassa kuvassa näkyvässä punaisessa varoituskilvessä lukee: "Attenzione! Pericolo! Achtung! Gefahr!" eli "Huomio! Vaara!". Heh! Vaarallisia murmeleita??? Lujaa vain ohitse.

Varoitus vaarasta ja ihania murmeleita

Hyvin viitoitettu oli tämäkin reitti

Kivannäköisiä mehikasveja, kuin ruusuja

Schaubachhütte (2581 m) on jo näkyvissä

ja ohitettuna

Täällä yli 2500 metrin korkeudesa on jälleen lunta

Noin 900 nousumertrin jälkeen oli lounaan aika mukavannäköisellä Rifugio Madricciolla.

Jotkut istuivat ulkona vaikka oli aika vilpoista

Mökki oli sisältäkin oikein kodikkaan näköinen

Lounaan jälkeen HansGiorgio keksi, että menään nyt sen verran vielä eteenpäin, että saadaan kolmen tonnin korkeus rikottua, kun Julius Payer -hüttelle ei tällä kertaa mennä. Siispä, äh ja puuh. Olisin nauttinut kevyemmän lounaan, jos olisin tämän tiennyt. Vatsa herkullista pastaa täynnä ei jalka oikein vikkelästi vie ylöspäin, paitsi HG:llä. Häntä ei pasta-annoskaan hiljennä, joten ei auta....

"Joo. Joo. Tulen sinne."

Vihdoin kolmessa tuhannessa metrissä ja viisi metriä sen ylikin

Alaspäin vei askel vatsa täynnäkin reippaammin

Mikäs näissä maisemissa oli alaspäin mennä

Ai että on kaunista täälläkin

Saavutetuista linjoistahan on pidettävä kiinni eli vuorelle jätetyt kalorit on otettava takaisin ja nyt suklaakakun avulla. Hyvää oli tämäkin kakku. Kaikki syömämme kakut ovat olleet hyviä ja ne ovat vielä melkein kaikkialla itse tehtyjäkin.

Hyvää kakkua ihanissa maisemissa

Kaunista! Kaunista!

Niin, ei ihme, että kansleri Merkelkin viettää osan lomastaan täällä.

A dopo Solda! Bis Bald!


 

Bremer Bay - WA

Muutaman tunnin ajomatkamme seuraavan majapaikkaamme Bremer Bayhin vei aluksi tuttujen vuorijonojen kautta.

Stirling Range

Matkalla näimme jo sitten road traineja, jotka ovat pitkiä kahden tai kolmen peräkärryn rekkoja. Näillä rekoilla saa ajella Australiassa vain tietyillä tieosuuksilla ja ne voivat olla jopa 50 metriä pitkiä. Meidän näkemämme olivat noin 30 metriä pitkiä, mutta niistäkin HG jaksoi aina innostua.

Ympäristö oli kovin kuivannäköistä, vaikka olemme alueella, jossa sataa paljon. Taitaa olla suhteellista tämäkin.

Ihme että tässä kasvaa jotakin

Näin kuivaa vaikka oli kevät, mutta ilmeisesti kuitenkin näille kasveille on satanut tarpeeksi vettä.

Maisema matkalta. Vähän tulee Afrikka mieleen tuosta puusta.

Emun jälki

Todela iso termiittikeko tai -vuori kuten tätä englanniksi kutsutaan

Oli täällä vähän ruohoakin.

Matkamme vei myös "Wheat beltin" eli Australian merkittävimmän viljanviljelyalueen kautta. 

Täällä oli peltoa silmän kantamattomiin

Vehnää siinä on

Meillä oli matkalla oli sekä asfalttitietä

että kamalan pölisevää hiekkatietä. Koko reissulla ajamamme tiet olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oikein hyväkuntoisia.

Matkallemme sattui myös tällainen hyvin mielenkiintoinen tienristeys. Mites tässä nyt sitten Bremer Bayhin ajetaan!!??!! T-risteys (kai) ja suoraan pitäisi mennä!?! Tästäkin ongelmasta selvittiin. Ensin käännyttiin oikealle ja sitten heti varemmalle ja olimme jo tiellä joka vei Bremer Bayhin.

Hyvin erikoiselta vaikuttava risteys.

Bremer Bayhin tulopäivänämme oli Melbourne Cup, joka on Melbournessä juostava laukkakilpailu ja joka käytännössä pysäyttää koko Australian, kun kaikki seuraavat kisoja televisiosta ja hyvin monet vielä paikallisissa pubeissaan. Täälläkin kaikki, koko kylä, ainakin siltä tuntui, oli sitten tuppautunut kylän ainoaan avoinna olevaan pubi-ravintolaan, jonne meidänkin oli itsemme tungettava, jos jonkinlaista lounasta tälle päivälle halusi.

Osa kylän autoista

Paikalliset, joista monet olivat pukeutuneet oikein hienoiksi, olivat änkeneet itsensä ravintolan pariin saliin seuraamaan laukkakilpailuja, joten meille oli löytyi tilaa vain ulkoterassilta ja emme päässeet seuraamaan kilpailuja. Paikallisilla vaikutti olevan mukavaa ja alkoholi näkyi maistuvan. Taisi moni lähteä autollaan jonkin sortin hiprakassa kotiinpäin.

Melbourne Cupin takia pub-ravintolassa oli erittäin rajoitettu lounasmenu, joten lounaamme oli sitten tällainen.

Täällä me yövyimme. Lähempänä olevassa rakennuksessa oli kolme huonetta ja yhteinen tila. Kauempana olevassa talossa asui omistajaperhe ja siellä heidän isossa keittiössään nautimme ison pöydän ääressä todella hyvän ja monipuolisen aamiaisen.

Olimme  noin 14000 kilometrin päässä kotoa ja samassa paikassa yöpyy, tietenkin, saksalaispariskunta "Herr und Frau Jürgen", kuten heitä sitten kutsuimme. Saksalaisia ei muuten pääse karkuun minnekään. Niitä on joka paikassa ja miksipä ei olisi, varakasta porukkaa kun ovat.

Meidän huoneemme

Näköala. Ei huono.

Ystävämme olivat tehneet todella kovasti työtä matkamme eteen ja valinneet meille mukavia majoituspaikkoja. Se, että meillä näyttää olevan samanlainen käsitys majoitusten tasosta ja rahankäytönkin mukaan olemme samalla tasolla, niin ei ole tullut aihetta murinaan. Nämä meidän pysähdyspaikkamme oli vielä valittu pääasiassa lintukohteiden mukaan, kun kaikki niistä kiinnostuneita olemme. Tästä meni mm. tärkeä lintujen muuttoreitti.

Tällä rannalla näimme muutamia kahlajia, lokkeja ja useita pelikaaneja.

Bremer Bayssä oli myös monia ihania rantoja, joilla kävellä ihailemassa auringonlaskua,

kuuntelemassa aaltojen loisketta ja tuulen huminaa. Pääsääntöisesti rannikolla oli aina aika tuulista ja koska tuulensuunta oli etelästä eli antarktikselta, niin ilma ei ollut kovinkaan lämmintä.

Mietin, että olisin tähän vielä laittanut vuelä juttua Point Annista, jonne teimme päiväretken, mutta monissa blogeissa on paljon rantakuvia, joten jätin sen sitten, vaikka hieno paikka olikin.

Tähän suuntaan on kyllä vielä ehdottomasti palattava ja mieluummin enemmin kuin myöhemmin. On käytävä sitten paremmin tutustumassa Fritzgerald Riverin kansallispuistoon ja ajettava ehkäpä Esperanceenkin asti. Seuraavalla kerralla kuitenkin kuukautta tai paria aiemmin, jotta näkisimme valaitakin. Toisaalta silloin on vielä kylmempi.

Seuraava etappimme vei meidät sitten sisämaahan päin ja paikkaan, joka ei ollut meille tuttu entuudestaan. En ollut edes missään blogissa nähnyt kuvia paikasta.