13. maaliskuuta 2018

Perth, Western Australia (WA) - osa 1

Perth:iä King's Park:ista nähtynä
Lentomme oli hieman myöhässä Dubain kentällä olleen tungoksen vuoksi, joten laskeuduimme Perth:iin noin 18.30. Aurinko oli jo laskemassa, kun ajoimme Emiratesilta hankkimallamme ilmaisella lippuun kuuluvalla kyydillämme kohti Perthin keskustassa olevaa hotelliamme. Matkalla ihmettelimme lähes tyhjyyttään ammottavia teitä ja katuja. Vain muutaman auton näimme koko matkalla. Toisaalta olihan nyt sunnuntai-ilta, mutta kun kyseessä on Australian neljänneksi suurin kaupunki yli 2 miljoonalla asukkaallaan, niin?! Missä kaikki olivat? Kuskimme kertoman mukaan keskustassa ei asuta. Keskustassa on lähinnä vain toimistoja, kauppoja ja hotelleja.

Hotelliimme Holiday Inn Perth City Center olimme oikein tyytyväisiä
Hotelliin kirjauduttuamme ja huoneemme tarkastettuamme alkoi tuntua siltä, että jotakin pientä voisi vielä syödä ennen nukkumaan menoa, vaikka koneessa olimme sulloneet ruokaa vatsaamme koko rahan edestä. Hotellin ravintola olisi ollut auki, mutta koska halusimme jaloitella, lähdimme kävelemään ja katsomaan olisiko mikään muu paikka auki. Autiota oli ja oli kylmäkin. (Minun kokemukseni mukaan Australiassa on lähes aina kylmä! Niin, ja sataa!) 

Kello oli alkoi lähestyä puoli kymmentä illalla kunnes huomasimme, että hampurilaispaikassa, “Hungry Jack's”, oli asiakkaita eli se olisi vielä auki. Hampurilainen mieheen/naiseen ja juoma olisi riittävä viemään meidät yön yli, ettei tarvitsisi keskellä yötä herätä nälän kurniessa vatsassa. Hampurilaisravintolan tarjontaa katsoessa alkoi tuntua siltä, että olemme itse asiassa “Burger King”issä, jolla on kumma nimi. Tämä piti paikkaansa. Australiassa “Burger King” on nimeltään “Hungry Jack's”, koska joku kaveri oli näppäränä hankkinut oikeudet alkuperäiseen nimeen Australiassa ja eikä kai sitten tuosta oikeudesta tarjottu määrä rahaa ollut riittävä.


Hotellihuoneemme oli iso ja sänky oli mukavan pehmeä, joten me nukuimme hyvin siihen asti, kunnes joku alkoi viereisessä huoneessä huutaa bisneksiään puhelimeen. Sillä melulla olisi kuulunut toiseen päähän ilman puhelintakin. Jossakin vaiheessa huuto onneksi loppui (herra varmaan lähti aamiaiselle) ja jatkoimme vielä uniamme, sillä oli meille vielä liian aikaista herätä.

Ensimmäisenä aamuna näkymä huoneemme ikkunasta - aurinko paistaa 💓
Hotellin kattavan aamupalan jälkeen lähdimme katsomaan miltä maanantainen kaupunki näyttäisi. Jo aamupalapöydästämme näimme, että kadulla oli elämää. Meillä olisi Perthille nyt aikaa vain kaksi päivää ennen WA:n road trip:imme alkua. Päivä näytti mukavalta, kun heti aamusta oli jo mukavat 25C ja mainitsinko jo, aurinko paistoi. 

Hay Street Mall

Viehättävä englantilaistyyppinen London Court -kauppakuja Hay Streetin ja Georges Terracen välissä
 Kävelimme aamupäivällä keskustassa, katselimme ja ihmettelimme. Menimme kävelykeskustasta (the Mall) Supreme Court Gardens -puiston kautta Swan-joen rantaan Elizabeth Quay:lle. Täältä lähtee monia jokiristeilyaluksia eri suuntiin ja Rottnest-saarellekin. Me käyttäisimme satamaa road trip:imme jälkeen ja menisimme sitten jokilaivalla Fremantleen, mutta eipä mennä asioissa edelle.

Supreme Court
Kaupunkia Elizabeth Quay:ltä nähtynä
Hotellin concierge oli kertonut tullessamme, että keskustan alueella kulkevat linja-autolinjat ovat ilmaisia (http://www.transperth.wa.gov.au/Tickets-Fares/Free-Travel/Transit-Zones). Kaupunkia kiertäessämme me käytimme CAT-linjoja, joita on neljä eri väreillä merkittyä ympyrälinjaa. Näin säästimme hieman jalkojamme, sillä kaupunkinmatkalla tulee käveltyä kevyesti parikymmentä kilometriä.

CAT (Central Area Transit)
Nappasimmekin satamasta sinisen CAT-bussin ja ajelimme Northbridgen alueelle syömään. Pitkän ja hartaan harkinnan jälkeen lounaspaikaksemme valikoitui malesialainen ravintola. Aavistelimme ravintolan olevan hyvä, sillä lähes kaikki asiakkaat olivat aasialaisen näköisiä. Emmekä joutuneet pettymään tarjontaan. Hyvää oli. Lounaan jälkeen päätimme kävellä keltaisen CAT-linjan pysäkille ja mennä siitä kohti Queens Gardens:ia. Matkalla poikkesimme vielä katsastamaan katolisen St Mary's Cathedral kirkon, joka oli upea sekoitus vanhaa ja uutta.

St. Mary's Cathedral ulkoa
St. Mary's Cathedral sisältä
Queens Gardensissa olikin mukava viettää loppuiltapäivää auringon jo alkaessa laskea ja erilaisia lintuja seuratessa kunnes alkoi olla niin kylmä, että oli suunnattava kohti punaisen CAT-linjan pysäkkiä ja mennä hotellille hakemaan pitkähihaista päälle.

Queen's Gardens
Australian Wood Duck -äiti poikasineen
Black Swan perhe
Queen's Gardensissa ilmainen WC -  erittäin sivistynyttä - ja upeat ovet.
Rainbow Lorikeet, Willy Wagtail, Australian Raven (rääkii kuin pikkulapsi), Red Wattlebird, Laughing Turtle-Dove,
 Australian "Western" Magpie

Kukkia Queen's Gardens:issa. Oikealla alhaalla Kangaroo Paw -kasvi. Muiden nimiä en muista.
Voi Perth, mitä teit! Hurmasit meidät. Suurkaupunki, jossa on pikkukaupungin tunnelma. Juuri sitä rentoutta, jota Australiassa olettaa olevan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti