11. lokakuuta 2017

Unterjoch/Obergschwend (1049) – Buchelalpe (1290m) - Wertacher Hörnle (1684m) ~600 korkeusmetriä

Aikaisin lauantaiaamuna aamupalan jälkeen otimme suunnan etelään ja lähimmille vuorillemme. Ennen Baijeriin muuttoa, emme ole vaelluksia näin alhaalla (suhteellista tämäkin) tehneet, joten emme oikein tienneet mitä odottaa. Olimme valinneet ensimmäiseksi kohteeksemme Bad Hindenlangin alueeseen kuuluvan Unterjochin.

Kuvakaappaus outdooractive.com:in kartasta
Noin puolentoista tunnin ajon jälkeen saavuimme Obergschwendissä olevalle parkkipaikalle (kuvassa no 5), josta reittimme kohti Wertacher Hörneleä lähtisi. Parkkipaikalta kävelimme puolisen tuntia tietä pitkin Buchelalpe:lle, josta oli jo mukavat näkymät laaksoon ja jossa oli aivan pakko pysähtyä jo vähän huokaamaan ja juomaan, sillä edellispäivän sateiden jälkeen ilma oli todella tuskaisen kostean kuuma. Vaeltaminen tuntui todella raskaalta ja hiki valui kuin olisi vettä kaadettu päälle.


Parisen sataa metriä kivuttu ja jo näin mukavat maisemat
Buchlealpelta matkamme jatkui eteenpäin ensin tietä ja sitten enemmän tai vähemmän helppoa polkua pienen metsikön läpi (ihana varjo!). Ilmankosteuden ja lämmön vuoksi meno oli kuin “täillä tervassa”. Hikeä valui ja vettä joutui ryyppimään jatkuvasti. Matka vei seuraavaksi pellon kautta pienelle kukkulalle, jossa söpöt “alppilehmät” olivat viettämässä mukavaa, kaunista ja kosteankuumaa kesäpäivää.

Nämä "alppilehmät" ovat kai oikeiasti Allgäuer Braunvieh -rotua
Tuota kukkulaa luulimme jo päätepisteeksemme, mutta ei. Edessä oli vielä kymmenen minuutin tallustelu, joka kyllä kannatti. Ylhäältä on upeat 360 asteen näkymät mm. Tannheimer:in vuorille ja Allgäu:hin päin.

Wertacher Hörnle

Kaunista Allgäuta

Tannheimerinlaakson (Itävalta) vuoria
Lisää Allgäuta
Takaisin tullessa ja nälän jo kurniessa vatsaamme poikkesimme uudelleen Buchelalpe:lle, jossa keittiö oli loihtinut syötäväksi erittäin maukasta kasviskeittoa. Vatsat täytettyämme jatkoimme matkaamme mukavaa polkua pitkin parkkipaikalle.

Oli pakko kuvata, sillä keitto oli todella maukasta ja joka kuumuudessa tuntui lämmöstään huolimatta tai sen takia todella hyvälle

Autolle päästyämme huokaisimme ja tuumasimme, että olipa hikinen ja rankka tämä aloitusreissumme näillä matalilla(!) vuorilla. Suosittelumme, ehdottomasti käymisen arvoinen ja kun valitsee paremman ei-niin-tukalan-kostean päivän, niin tämä reitti on nautinto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti