Marlinger waalweg - polku kastelukanavan vierellä lähellä Meranoa

Ihanan piristävä kävelyreitti kuumana päivänä

Yksi ehdottomia suosikkejamme Etelä-Tirolin kaupunkien joukossa on Merano (italiaksi) tai Meran (saksaksi). Kaupunki itsessään on jo kaunis, mutta meille sen tekevät vielä mielenkiintoisemmaksi kaupungissa ja sen ympäristössä olevat kävelyreitit.

Meranon kaupunkia kiertävät waalwegit ovat polkuja kastelukanavien vierellä. Muita kävelyreittejä ovat mm. Sissin (Itävallan keisarinna Elisabeth) kävelyreitti ja Tapperainer Weg, jota pitkin pääsee Dorf Tirol:iin ja sieltä Algrundin suuntaan menevälle Algrunder Waalwegille.

Matkaan lähdemme junalla ja suuntana on tänään Töll ja sieltä lähtevä Marlinger waalweg, jolla on pituutta 12 km (pisin Meranon ympäristön waalwegeistä) ja joka kulkee lähtöpaikkamme Töllin ja Lanan kaupungin/kylän välillä. Lanaan asti emme tänään taida kuitenkaan kävellä, koska on tiedossa aikalailla hiostava päivä. Mittarin lukema nousikin yli 30C.

Tämä juna vei meidät Töllin asemalle. Junalla matkustaminen on muuten edullista.

Reitille pääsee helpoiten junalla tai paikallisbussilla Tölliin tai Marlingiin.

Kuuman päivän kosteus näkyy kuvissakin

Olemme jo aika monena kesänä kävelleet tämän reitin. Joka kerta on matkan varrella ollut myynnissä paikallisten vieljelijöiden kasvattamia hedelmiä (omenoita, päärynöitä, luumuja, viikinoita...) sekä mehuja, jotka maistuvat mukavasti helteellä ja virkistävät tallustelijaa.

Luomu päärynöitä mukavan kokoinen säkki ja maksu lippaaseen

Luumuja, viikunoita, nektareita - todella tuoretta ja mehukasta ja maksu lippaaseen

Tai piristävä uinti, kuten tällä uimaan joutuneella käärmeellä. Kanavan vesi oli aika lämmintä, joten käärme paralla ei sinänsä ongelmaa ollut, vaikka ilmiselvästi sieltä pois halusikin. Yritimme auttaa, mutta virtaus oli liian kova. Kaveri varmaankin pääsi vedestä kanavassa aika-ajoin olevien roskia siivilöivien esteiden kohdalla, kun emme häntä enää nähneet.

Töllistä lähdettäessä tulee 50 minuutin kävelemisen jälkeen kyltti Forstin kylän suuntaan ja samannimiseen olutpanimoon, jossa on kesällä tietenkin myös Biergarten. Joka oluesta tykkää, niin käykääpä katsastamassa tämä mukava paikka.

Biergarten 20 min kävelyn päässä

Forstin olutpanimo

Alueen kävelyreitit ovat hyvin merkitty ja mikä parasta, jos jano tai nälkä pääsee yllättämään, niin alemmissa tauluissa on merkitty ajat ravintoloihin/kahviloihin/viinitupiin. Heh! Joka viinistä pitää voi tehdä tuolla viininmaistelukävelyn kiertämällä paikasta toiseen.

Ruoka- ja juomapaikkoja riittää. Waldschenken ravintolaan vielä 40 min.

Näkymä waalweegiltä

Reitien varrella kasvaa paljon omenoita, sillä Val Venostan alue on Euroopan suurimpia, ellei jopa suurin, omenan tuottajia.

Tervetuloa Val Venostaan/Vinschgauhun. Tuollaisen leppäkerttu-merkin olen Suomessakin nähnyt monta kertaa omenassa ja aina on tullut hyvä mieli, kun muistot vievät ihanaan Südtiroliin.

Red Delicious -omenoita

Golden Delicious - omenoita

Niin ja kun oli jo viinistä puhetta, niin alue on myös hyvää viininviljelyaluetta ja kävelypolku vie monien, monien viinitarhojen kautta tai niiden vierestä.

Valkoviiniä

Ihanan varjoinen kohta viiniterttujen alla

Linnanherran viiniviljelmät

Ruokailua ei saa unohtaa, kun on Italiassa. Meidän vakioruokapaikkojamme on Waldschenkin ravintola, josta on mukava näköala läheisille vuorille ja Meranon kaupunkiin.

Hotelli ja ravintola Waldschenke, jossa olemme kerran yöpyneetkin

Kaksi annosta ihanaa, maistuvaa pastaa ja ne maisemat. Ah!

Kävimme kääntymässä lähellä Lanaa ja paluumatkalla poikkesimme vielä vilvoittelemassa ja syömässä viilentävät jäätelöannokset jo edellisiltä vuosilta tutussa kahvila-ravintolassa.

HGn suosikki on pähkinäjäätelö ja minun suosikkini on jäätelö tuoreilla hedelmillä

Siinä jäätelöä nautiskellessamme muistelimme edellistä kertaa samassa paikassa, kun onnistuneesti eksytimme mukaamme heittäytyneen suuren hyskyn. Tämä hysky oli ilmeisesti lähtenyt jostakin omille teilleen ja kun hän sitten kohtasi meidät tuolla waalwegilla, niin hän päätti jatkaa matkaansa meidän kanssamme. Me kaksi koirakammoista ja todella jättikokoinen hyskypoika. Minä siinä kolmistaan kulkiessamme yritin rauhoittaa itseäni puhelemalla koiralle saksaksi. Muutaman kerran huokasimme helpotuksesta ja luulimme, että koira jo jätti meidät, mutta siellä se taas mutkan jälkeen odotti... Jotkut vastaan tulleet kävelijät sanoivat, että meidän pitäisi pitää koira kiinni. Joo, kyllä mutta, kun se ei ole meidän koira.

Jäätelöt syötyämme jatkoimme matkaa ihastellen kauniita maisemia.

Voiko näistä maisemista olla pitämättä

Meranon kaupungin suuntaan

Tällä kertaa helteinen kävelypäivämme päättyi Marlingin asemalle junaamme odottamaan.

Mukavia maisemia, hyvää ruokaa ja juomaa. Grazie mille! A presto! Ci vediamo!

Kun annat pahalle pikkusormen - risteilymessuilla

Kävimme vuonna 2012 pienen risteilyn Karibialla. Ei olisi pitänyt tehdä sitä. Ei. Ajattelimme, kuten näköjään monet muutkin, että risteilyt ovat vain vanhoille ihmisille, siis vanhemmille kuin me, mutta ei. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla.

Jokin aika sitten saimme kerran käyttämämme matkatoimiston kautta kutsun risteilymessuille ja kun sinne ilmaiseksi pääsi, niin mikäpä siinä sitten. Ei olisi pitänyt mennä. Kotiin tuomisina oli laukullinen esitteitä, joita sitten iltalukemisena käytimme. Ei olisi pitänyt lukea.

Kun pahalle antaa pikkusormen, niin se vie ei vain koko kättä vaan rahat myös. Nyt on sitten varattuna kaksi risteilyä: toinen vähän lyhyempi risteily meidän näkökulmasta huimasti fiinille luksus-luokan risteilijälle ja sitten toinen pidempi fiinille premium-luokan risteilijälle. Että silleen. Ottakaa hyvä ystävät tämä esimerkki varoituksena.

Vaeltamassa Sveitsin Engadinin Potresinassa ja vähän St. Morizinkin puolella

Sveitsi, Sveitsi. Se on pidempään poltellut vaeltajan mielessä. Niin ja maan hintatasokin. Tänä vuonna polttelu nousi niin suureksi, että oli annettava mielihalulle periksi ja mennä vihdoin, taas, Sveitsiin. Koska emme ole aikaisemmin olleet Engadinissa vaeltamassa, niin hotellin suunnaksi tuli tuli Pontresina, joka on tunnetun ja meille liian hienon ja ison hiihtokylän St. Morizin lähellä. Pontresinaakin vähän aristelimme, mutta kylä oli mukavan pieni ja rauhallinen. Milloin vain uudelleen. Tai vaikka ensi kesänä?

HansGiorgion lomaan kuuluva pakollinen paussi Itävallassa - Rosenberger Torte

Lohi-rösti lounaaksi Davosissa - taivaallisen hyvää

Ajomatkaan meillä meni hitusen verran yli neljä tuntia eli se mitä "neverlostimme" lähtiessämme lupaili, vaikka olikin parasta loma-aikaa. Ajelimme ensin Bregenzin suuntaan moottoritietä ja siitä sitten pieniä teitä Lichtensteinin kautta Sveitsin puolelle. Emme halunneet ostaa Sveitsin moottoritietarraa muutaman tunnin ajon takia.

Ihana konditoria-kahvila

Teeannokseni yo. konditoria-kahvilassa

Kakkumme - palat Engadiener Tortea ja Steinbock Tortea

Erittäin rauhallinen kylä. Harvinaisen paljon ihmisiä on kuvaan kyllä tullut.

Tätä Aston Martinia oli pakko käydä katsomassa lähempää

Viiden tähden hotelli

Pontresiinasta varaamamme hotelli oli oikein mukava. Meillä oli hyvä ja rauhallinen huone parvekkeella, jossa istuimme huoahtamassa aina päivän jälkeen. Varaukseemme kuului aamiaisen lisäksi illallinen ja molemmat olivat todella hyviä. Tämän lisäksi saimme "ilmaiset" kortit, joilla pääsimme kulkemaan bussilla, junalla ja ennen kaikkea hiihtohisseillä, joilla pääsimme vuorelle ja alas. Tämä oli muuten ehdottomasti kallein hotelli, jossa olemme koskaan yöpyneet. Ne frankenit kyllä maksoi mielellään. Tähän hotelliin palaamme vielä uudelleen.

Hotellin ravintolassa sekä aamiaisella että illallisella meidän viereisessä pöydässä istui kaksi ikinuorta sisarusta, josta toisella oli jo yli 50 vuotta ensimmäisestä vierailusta aluella, eikä toinen sisarkaan tästä paljon jälkeen jäänyt. Sisarukset olivatkin meille todella hyvät tietolähteet eikä meillä näin ollen ollut tarvetta turisti-infolle. Meillä oli tällä kertaa varattuna majoitus vain kolmeksi yöksi, joten ihan joka paikkaan emme ennättäneet.

Pontresina - St. Morizin alueella on lukuisia mukavia vaellusreittejä ja reitit olivat hyvin merkittyjä ja ajatkin täsmäsivät meidän löntystelylle tällä kertaa. Aiemmin on tuntunut, että Sveitsin vaellusreitin aikoihin on pitänyt laittaa puolisen tuntia lisää.

Pontresinan kylää etualalla ja St. Moritzia keskellä

HansGiorgion suosikkilintuja - pähkinähakki. On muuten aika hankala kuvattava.

Parempi näkymä St. Moriziin päin

Unterter Schafberg-mökin kakkua ei kannata ohittaa

Vuorilla näkee aika vähän lintuja. Ei ole paras paikka lintuharrastajalle.

Ylämailla ylämaan karjaa. Tuolla turkilla kyllä pärjää.

Lumihuippuisia vuoria

Ihanaakin ihanampia murmeleita

Yksi päivävaelluksemme vei meidät Paradishüttelle. Paradishütte oli yksi sisarusten suosittelmia kohteita näköalansa ja erittäin ystävällisen palvelunsa vuoksi. Rouvat tiesivät kertoa, että kymmeniä vuosia mökkiä emännöinyt rouva olisi tänä kesänä viimeistä kertaa paikalla.

Paradis Hütte 2540 metrin korkeudella

Mitkä maisemat. Mikäpä täällä oli lounasta nauttia.

Yllä olevaa maittavaa lounasta saimme nauttia mukavassa auringonpaisteessa ja upeissa maisemissa ja se palvelu oli parasta ja ystävällisintä mitä ikinä olemme millään mökillä saaneet.

Vuorilla liikkuessa näkee erittäin paljon ja erilaisia perhosia

Päivä oli lämmin, mutta ei houkutellut uimaan

Murmeli - vielä kerran. Näistä ei vain saa tarpeekseen. Niin suloisia lyllertäjiä ovat.

Pitihän sitä junallakin ajella, kun Sveitsissä oltiin. Yhtenä päivänä päätimme lähteä katselemaan maisemia Diavolezzalta (nimi tarkoittaa naispuolista paholaista). Noin puolen tunnin junamatka oli jo itsessään elämys junan kiivetessä mutkitellen korkeammalle.

Meidän junamme

Bernina-Diavolezzan rautatieasema 2093 metrin korkaudella

Diavolezza 2973 m

Ylhäällä oli viileää. Oli kaivettava repusta kaikki vaatteet pipoa ja hanskoja myöten.

Sveitsissä, muuten, vaellusreitit on merkitty valko-puna-valkoisin merkein (ks. alla), kun taas Itävallassa, Saksassa ja Italiassa on käytössä puna-valko-puna, kuin Itävallan lipussa. Muutenkin reittien vaativuuksia merkitsevät värit ovat osittain erit. Keltainen on Sveitsissä on helppo ja kaikenkuntoisille (sininen muualla), punainen on keskivaikea vuoristoreitti (sama muualla), jolla on korkeuseroja ja paikoin voi olla hyvinkin kapeita kohtia ja sinivalkoinen (muualla musta) on vaativin reitti, johon saattaa kuulua myös kiipeilyosuuksia.

Merkki yhdellä kävalyreiteistämme

Tuonne jäätikölle olisi päässyt kävelemäänkin

Diavolezzan ravintola ja hotelli

Kovin kauan emme Diavolezzan kylmyydestä nauttineet ja nälkäkin alkoi olla. Pöytänaapureiltamme olimme saaneet vinkin, että Morteratschissa on mukava juustola, jossa on herkullisia ja näyttäviä juustolautasia, joten seuraavalla junalla sinne, mutta juna oli myöhässä! 11 minuuttia! Ei ole enää luottamista mihinkään! Edes Sveitsissä!

Junamme kiemurteli kohti lounaspaikkaamme

Tämäkin annos oli taideteos ja minkä makuinen. Söimme tästä pienimmästä annoksesta kahdestaan vatsamme täyteen.

Juustolassa nautitun lounaan jälkeen kävimme vielä kävelemässä reittiä, joka vei Morteratschin jäätikköä kohti. Reitillä oli opastetauluja, joissa kerrottiin mielenkiintoisesti jäätiköiden synnystä/kuolemasta ja liikkumisesta.

Matkalla näkemämme hentoinen Weidenröschen oli meille uusi kukkatuttavuus

Tästä näkee miten jäätikkö on pienetynyt ja jättänyt vetaytyessään jälkensä laaksoon

Jäätikkö -Vadret da Morteratsch ja mitä sitä on jäljellä

Kolmannen yön jälkeen oli aika jättää Sveitsille jäähyväiset. Ennen lomamatkamme jatkumista kohti lämpöistä Italiaa teimme vielä pienen retken St. Morizin puoleiseen laaksoon ja matkustimme aina kolmeen tuhanteen metriin asti kahden gondolihissin avulla.

Väliasemamme

Kukkaniitty ja vuoret

Perillä

Täälläkin ylhäällä näytti olevan hyviä kävelyreitteja sekä pyöräreittejä. Pitääkin laittaa korvan taakse seuraavaa kertaa varten, jos vaikka e-bikella? Tai ehkä ei aivan näissä korkeuksissa.

Ihania lumihuippuisia vuoria

Yläasema ja ihana näköala

Kaunista. Kiitos Sveitsi. Oli mukava tavata pitkästä aikaa. Ensi vuonna nähdään.