Lofer - kaksi rotkoa ja luola

Sunnuntaipäivälle olimme jättäneet Loferin aluella olevat kaksi rotkoa (Vorderkaserklamm ja Seisenbergklamm) ja Lamprechtsofenloch-luolan. Meillä oli majapaikastamme saadut kortit, joilla sai alennusta kaikista kohteista. Yllätykseksemme pääsimme Vorderkaserklammille ja Seisenbergklammillle ilmaiseksi korttia näyttämällä. Lamprechtsofenloch-luolaan pääsymaksusta sai korttia näyttämällä 50 senttiä alennusta eli maksoimme kuusi euroa henkeä kohti.

Vorderkeiserklamm on 400 m pitkä ja 80 m syvä. Kapeimmalta kohdaltaan se on vain 80 cm leveä. Rotkoon tutustujille on rakennettu 51 portaikkoa, joissa on yhteensä 373 porrasta. Matkalla rotkon alkuun näimme metsäpolkua kävellessämme kieloja, jotka ovatkin Suomen kansalliskukkia.

Reitti rotkolle oli mukava. Lämmintä oli sen verran, että lyhythiaisella paidalla pärjäsi ja keväinen luonto oli todella upean vaalean vihreä.

Matkalla rotkon syvyyksiin.

Kaunista ja kapeaa ja edessäpäin kivi, joka odottaa putoamistaan. Vauhdilla ali.

Pimeähköä. Tuleekohan se vuorenpeikko kohta vastaan?

Vielä on matkaa rotkon päälle.

Kuva ylhäältä alas. Kyllä se on syvä.

Tuon seikkailun jäljeen meille maistui hyvin suositulla Jausenstation Vorderkaiserilla strudelit ja kahvit.

Minä pidän topfen- eli rahkastruudelista, joten syön sitä käytännössä aina kun sitä on tarjolla. HansGiorgio puolestan suosii struudeleista Apfel- eli omenastruudelia.

Pölysokeria oli annoksissamme riittävästi.

Struudelit vatsassamme jatkoimme matkaa muutaman kilometrin päässä olevalle Lamprechtsofenlochin luolalle.

Luola kuuluu Euroopan suurimpiiin. Kokonaispituutta luolalla on tutkimusten mukaan noin 56 km. Luolasta on yleisölle näytillä 700m. Luolan viimeisin/korkeimmailla oleva sisäänkäynti on 2178 m korkeudella, mutta sinne ei onneksi tarvitse kiivetä.

Minua jännitti luolassa. Mennä nyt 700m maan sisään ja kun vesi kohisi koko ajan enemmän tai vähemmän korvia huumaavasti, niin mietin, että olikohan tämä hyvä idea kuitenkaan.

Sinne sitten vaan luolan uumeniin.

Vanhat sähköjohdot oli jätetty muistoksi luolan historiasta.

Portaita.

Lisää portaita. Ylös ja syvemmälle luolaan.

Luolantutkijat jättäneet muiston käynnistään luolan seinään.

Nyt ollaan 70 metriä korkeammalla lähtöpistettämme ja tähän reittimme päättyi.

Kuvassa punaisella on merkitty kohta, johon kaikille avoin osa luolasta päättyy.

Korvia huumaava ääni kuului alla virtaavasta joesta.

Huh! Huh! Mukava luola, vaikka vähän jännittikin. Suosittelemme tutustumista, jos ja kun olette tuolla lähistöllä.

Kello oli jo pitkälti yli yksi ja mahaa kurisi. Olisi saatava lounasta. Luolan lähellä olevasta gasthausista ei löytynyt kuin pientä purtavaa, joten päätimme jatkaa matkaamme Weißbach bei Lofer -nimiseen kylään ja etsiä ruokapaikan, joka löytyikin Seisenbergklammin läheltä. Lounastettuamme katselimme kelloa ja tuumasimmelimme, että eihän meillä ole kotiin Baijeriin kiire, vaan voimme aivan hyvin käydä kävelemässä tämänkin rotkon. Teimmepä hyvän päätöksen. Kaunista oli täälläkin.

Siinä tuli mukava parin tunin kävely. Kyllä kannatti tämäkin käydä katsomassa. Nyt alkoi jaloissa tuntua monien portaiden jälkeen viikonlopun urheilut ja oli aika suunnata kohti kotia. Matkamme vie tutun St. Johann in Tirolin kautta, jossa nautimme vielä mukavan ja kauniin kevätpäivän lopuksi kupposet kahvia ja teetä sekä jaoimme tuhdin jäätelöannoksen, sillä saavutetuista kiloista on pidettävä kiinni ja kyllähän tänäänkin paljon jo oli energiaa kulutettu.

Jonkin verran ennen Saksan rajaa sää muuttui. Auringosta ei näkynyt jälkeäkään ja taivas repesi. Vettä tuli niin että moottoritiellä matelimme vain 30-40 km/h vauhtia ja välillä tuli sihen lisäksi muutama kuuro rakeineen kaikkineen, mutta kotiin päsimme kuitenkin hyvin.

Lofer - pyöräilyä ja vaeltamista

Alppikausi on nyt avattu "kevyesti": 60 kilometriä sähköpyörällä, 1000 metriä nousia vaelluksella ja tähän lisäksi kaksi rotkoa ja yksi luola. Nyt päästään siis asiaan eli vuorille. Pitkän viikonlopun kunniaksi suuntana oli suosikkimaani Itävalta ja siellä meille uusi kohde Lofer Salzburgin-osavaltiossa vain kivenheiton päässä Saksan rajalta.

Loferin kautta virtasi Saalach-joki, jossa oli tänä viikonloppuna mm. jokimelonnan tai vastaavan Saksan mestaruuskilpailut.

Meillä oli varattuna todella mukava pieni huoneisto rauhallisella alueella noin 10 minuutin kävelymatkan päästä Loferin keskustasta. Asunto oli hiljattain remontoitu ja mukavan näköinen.

Näköala parvekkeeltamme Loferer Steinbergille.

Mukavankokoinen kylpyhuone

Olohuone ja ruokailutila

Keittiötila

Naapuristossa oli Laufentejä (juoksija ankka) eli saatiin se pakollinen lintukuva 😄. Matkalla näimme kolme sepelrastasta, joista emme valitettavasti ennättäneet saamaan kuvaa, mutta tältä ne näyttävät: (http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/sepelrastas).

Meillä ovat magnoliat jo mennyttä, mutta täällä korkeammalla (noin 620 m merenpinnasta) magnolia oli vasta tulossa kukkaan.

Perjantaille ja lauantaille oli luvattu aurinkoista säätä, joten vuokrasimme perjantaiksi sähköpyörät ja lauantaina ajoimme Kösseniin vaeltamaan.

Sähköpyörällä Tauern-pörätietä pitkin Loferista Saalfeldeniin ja takaisin. Matkaa lenkille tuli noin 60 kilometriä. Pyöräreitti oli hyvin viitoitettu ja hyväkuntoisella asfaltilla oli mukava ajaa kauniissa maisemissä.

Tämmöiset upouudet menopelit meillä oli tällä kertaa allamme.

Saalfeldenissä kävimme lounastamassa kreikkalaisessa ravintolassa ja paluumatkalla  pysähdyimme tankkaamaan itseämme kakulla ja jäätelöllä. Emme olleet ainoat kahvilan herkuista nauttivat sähköpyörällä ajajat.

Sacherkakkua. Hyvää.

 Takaisin tullessa St. Martin bei Lofeissa alkoi jo näkyä enteitä tulevasta sade- ja ukkoskuurosta.

Mutta perille pääsimme aivan kuivana. Tämä oli jo neljäs kerta sähköpyörällä ja aina yhtä ihanaa. Kun lenkkimme lopuksi tarkastelimme toistemme ajodataa, niin huomasimme mielenkiintoisen seikan (katso kuva alla).

Ylärivissä on minun ajamastani ja alla HG:n pyörästä taltioidut mittarinlukemat. Kokonaismatkassa meillä on eroa 2 km, mutta tuo akun käyttö ei kyllä voi pitää paikkaansa, sillä näyttää siltä, että minä en olisi sähköavustusta oikeastaan käyttänytkään (viisi tolppaa akussa), mikä ei kyllä pidä paikkaansa.

Hochkössen valikoitui vaelluskohteeksemme, koska siellä oli hissi jo auki ja koska minä haluan sellaisella mäeltä alas. Bärenhütteä ja siellä odottavaa lounasta kohti lähdimme aluksi kiipeämään metsäpolkua pitkin. Aluksi menimme tienpohjaa ja sitten kapeahkoa jyrkkää polkua, jossa oli vielä mukava kerros viimevuotisia lehtiä ja täten ei voinut olla aivan satavarma mitä kengän alla oli.

Välillä polulta oli jo mukavat maisemat alas laaksoon ja sitten taas jatkettiin puiden varjossa.

Kössenin kylä

Vaellusreitti ylös Hochkössenille meni jostakin syystä lopussa laskettelurinnettä pitkin, joka oli kyllä kivan jyrkkä.

Laskettelurinteen kukkaia

Bärenhütteltä oli mukava näköala mm. Walchseen suuntaan.

Bärenhütte, jonka olemme usesati nähneet televisossa.

Paikka oli liitovarjoilíjoiden suosiossa. Näimme päivän aikana toista sataa eriväristä varjoa ja lentämässä oli vanhaa ja nuorta, miestä ja naista. Mikäpä näissä maisemissä oli lennellä.

Vielä oli vähän lunta rinteillä.

Lufthansan businessluokassa Helsinkiin, mutta vain koska se oli halvempi vaihtoehto

Meillä on täällä Saksassa touko- kesäkuussa (riippuu pääsiäisen paikasta) kolme pitkää viikonloppua. Viimeisimmällä päätimme tehdä ressun Suomeen sukuloimaan ja katsomaan sisareni perheeseen tullutta uutta perheenjäsentä.

Lentoja etsiessämme huomasimme, että Lufthansa möi haluamallemme lennolle busnessluokanlippuja München-Helsinki välille halvemmalla kuin economyn lippuja.

Businessluokan lippuun kuuluu pari laukkua ruumaan (tämä sopi nyt hyvin, koska meillä oli viemisiä, joiden paikka oli ruumassa), priority check-in (15 minuuttia jonotimme), priority turvatarkastus (samoin 15 minuuttia jonotusta), business loungeen pääsy sekä ruoat koneessa.

Lufthansan business lounge näytti samalta kuin monen yrityksen työmaaruokala. Koska oli aamu, niin tarjolla oli aamupalaa, joka oli samaa tasoa kuin edullisessa hotellissa. Kyllä tuon söi kuitenkin, kun oli nälkä. Yllätykseksemme Baijerissa ei ollut tarjolla weisswursteja, perinteistä aamupalaa ja brezetkin loistivat poissaolollaan. Voihan se olla, että weisswurstit ovat kalliita.

Kuten kaikki tiedämme Euroopan sisäisellä lennolla businessluokka on koneen etupäässä ja siellä istutaan aivan samoilla penkeillä ja samoilla penkkiväleillä kuin lopussakin konetta. Ainoastaan keskipaikka on jätetty tyhjäksi, joten tilaa on vähän enemmän.

Nousun jälkeen meille tarjottiin juomaa ja manteleita. Pääruokia oli valittavana kaksi: vasikkamedaljonki tuoreen parsan, hollandaisekastikkeen ja perunoiden kera tai katkarapupaella. Hatunnosto Luffelle, että ovat huomioineet parsasesongin ja tarjosivat sesongin ruokaa. Valitsimme siten parsan, koska myös tykkäämme siitä kovasti. Vihreä parsa on maukkaampaaa, mutta kyllä valkoinenkin maistuu.

Lennolla tarjottu lounas

Latvialaista belgialaista suklaata. Hyvin maisuivat HansGiorgille.

Olihan tässä businessluokassa lentämisessä hyviä osasia. Nyt kun oli koululaisten loma-aika, niin jonotusaika turvatarkastukseen oli huomattavasti lyhyempi (15 minuuttia 45 minuutin sijaan). Toinen oli koneessa tarjottava ruoka, joka oli todella maukasta alkuruoasta jälkiruokaan asti. Mutta, mutta edelleenkin olemme HansGiorgion kanssa sitä mieltä, että businessluokassa lentäminen (normaali hinnalla) ei kannata Euroopan sisäisillä lennoilla. Niin paljon lisäarvoa tuo hintaero ei tuo.