Me vaeltajina

Asuimme joitakin vuosia sitten Itävallassa, kauniissa Wienin kaupungissa.

Tuossa talossa oli Wienin kotimme

Noina Itävallan vuosina meitä puraisi kunnolla ensin alppikärpänen ja sitten vähän myöhemmin vaelluskärpänen. Olemme molemmat aina tykänneet vuorista. Lehdistä, kirjoista ja televisiosta olemme molemmat vuoria ihailleet. Muistan hyvin, kun ystäväni kanssa matkasimme interraililla junassa Münchenistä Wieniin ja kuinka kaunilta vuoret näyttivätkään junan ikkunasta.

Mont Blanc

Aluksi lähdimme autolla ihailemaan vuoria. Olemme ajaneet melkein kaikki tunnetuimmat alppitiet. Osan moneenkin kertaan. 

Timmelsjoch - ajettu kaksi kertaa - eikä enää ikinä uudestaan. Terveisiä maailman hitaimmalle keltakilpiselle autolle.

Nousseet hissillä vuorelle, niin ylös kuin pääsi...

 

ihailemaan maisemia. Samalla kummastelimme ihmisiä, jotka nousivat vapaaehtoisesti kävellen rinnettä ylös. "Hullun hommaa", ajattelimme. Alkuaikoina kävelimme vuorelta alas, niin kuin suurinta osaa reiteistä kirjojen mukaan suositellaan mentäväksi. Jossakin vaiheessa vastaamme tuli kuitenkin tilanne, että haluamaamme paikkaan ei päässytkään hissillä, vaan sinne olikin itse kiivettävä ja ei se niin "hullun hommaa" ollutkaan.

Nyt vuosien vieriessä, iän karttuessa ja raihnaisemmaksi tullessa on vaellussuunnaksi tullut (mikäli vain mahdollista) vuorta ylös ja hissillä alas, sillä alaspäin käveleminen on urheillessa rasittuneille polvilleni tätä nykyä myrkkyä. Toiveessani olisi, että jos olisin rikas, niin kiipeäisin aina vain ylöspäin ja sitten tilaamani helikopteri hakisi minut alas ja, ah, polvet kiittäisivät.

Tässä kuvassa on mielestäni ainut oikea kävelysuunta eli ylöspäin

Minun huonoselkäisyyteni vuoksi me teemme vain päivävaelluksia, sillä en saa kantaa raskasta taakkaa ja enkä halua tehdä miehestäni kantoaasia. Vaellusreittimme ovat pääasiassa keskivaikeita. Ajallisesti vaellamme päivässä normaalisti vain noin 5 - 6 h ja tämä sisältää pari taukoa ruokailuun ja kahvitteluun. Tämän hetkinen nousuennätyksemme on Stubain laaksossa kulkemamme 1250 m ja tämä saattaa ennätykseksi jäädäkin.

Itävallan ja Saksan välissä, muutaman vuoden Suomessa asumisemme aikana, kävimme valtamassa tai oikeammin pääsimme vaeltamaan vain noin kolme viikkoa kesässä ja tällöin teimme yleensä vuorille kaksi matkaa. Suurena unelmanamme on ollut, että pääsisimme joskus useammin vuorille, jopa viikonloppuisin ja nyt meillä tämä ihana tilanne sitten on. Kiitos mieheni ihanalle työnantajalle mahdollisuudesta sijoittua asumaan minne haluaa!

 Tai ainakin melkein.